Ilmiöverkoston vahvuutena alan palaute ja 160 asiantuntijan paneeli 

Maailma muuttuu, ja muutos edellyttää sopeutumiskykyä. Rakennustietosäätiön tammikuussa käynnistämän Ilmiöverkoston toiminta on lähtenyt liikkeelle vauhdikkaasti. Ilmiöverkosto käynnistyi laajalla alan kirjallisuusanalyysilla sekä alalta saadun runsaan palautteen pohjalta huipentuen monialaisen asiantuntijapaneelin toiminnan käynnistämiseen.  

Järjestimme tammikuussa kaksi samansisältöistä Ilmiöverkostoa esittelevää kahvitilaisuutta alan asiantuntijoille, joissa kutsuimme heidät mukaan asiantuntijapaneeliin. Saimme myös runsaasti palautetta ja ohjeistusta toimintamallin kehittämiseen. Palautteen merkitys on olennaista, sillä toimintamalli perustuu vahvasti yhteistyöhön ja yhdessä tekemiseen.  

Monialainen ja kokenut asiantuntijapaneeli  

Ilmiöverkosto pureutuu KIRA-alan muutosajureihin ja ilmiöihin luoden niistä kokonaiskuvaa, joka auttaa alaa navigoimaan muutoksessa. Ilmiöverkoston toimintamalli perustuu alan kirjallisuuteen ja tutkimukseen, jota Rakennustietosäätiön toimesta on käyty läpi ja tutkittu niistä kumpuavia alan muutosajureita ja -ilmiöitä. Kirjallisuusanalyysin pohjalta nostettujen ilmiöiden ja ajureiden rikastamista ja kyseenalaistamista varten kutsuttiin Ilmiöverkostoon mukaan alan asiantuntijoita.  

Asiantuntijoista koottiin paneeli, jossa keskeisenä kriteerinä oli monialaisuus. Tavoitteena oli saada mukaan kattava joukko kiinteistö- ja rakentamisalan eri asiantuntijoita ja näkökulmia. Tässä onnistuttiin hyvin. Asiantuntijapaneelin jäsenet ovat osaajia ja ammattilaisia, joilla on vankka kokemus alalta. Paneelin jäsenistä 60 prosenttia on työskennellyt alalla yli 25 vuotta. Kokemuksen syvyys yhdistettynä alan tutkimuksen ja kirjallisuuden huomioihin luo ainutlaatuista näkemystä alan kehittämiseen. 

Tutkimusaineistossa 160 eri asiantuntijan näkemykset  

Ilmiöverkostossa alan muutosajureita ja -ilmiöitä tarkastellaan laajan kirjallisuuden pohjalta, mutta niiden rikastamisessa ja painottamisessa kuullaan erityisesti monialaista asiantuntijapaneelia käyttäen menetelmänä monivaiheista Delfoi-kyselyä. Helmikuussa asiantuntijapaneeli sai kutsun ensimmäiseen Delfoi-kyselyyn, johon vastasi 160 asiantuntijaa.

Ensimmäisen aineiston valossa Delfoi-menetelmä on osoittautunut erinomaiseksi tavaksi käsitellä ja ymmärtää alan ilmiöitä ja mahdollisuuksia. Vastausaika ensimmäiseen Delfoi-kyselyyn päättyi 11. maaliskuuta. Rakennustietosäätiön tutkijoilla on nyt edessään huomattava työmäärä syventyessään perusteellisesti aineistoon ja sen analyysiin.  

Rakennetun ympäristön muutosvoimat ja -ilmiöt 11.4. klo 13–16 

Kirjallisuudesta kumpuavia ja asiantuntijoiden rikastamia ensimmäisiä ilmiöitä ja ajureita esitellään 11. huhtikuuta kaikille avoimessa tapahtumassa, joka järjestetään Helsingissä ja etänä verkossa.   

Ilmiöverkoston ensimmäisessä Ilmiöareenassa valotamme rakennetun ympäristön muutosvoimia ja -ilmiöitä käsittelemällä sekä laajaa kokonaisuutta että sukeltamalla syvemmin merkityksellisiin ilmiöihin. 

Tapahtuma on osa New European Bauhaus Festivaalin ohjelmaa. NEB 2024 kokoaa yhteen 9.–14. huhtikuuta eri alojen toimijoita keskustelemaan Euroopan kestävästä tulevaisuudesta.  

Ilmoittautuminen tapahtumaan ja lisätiedot

Tutustu ohjelmaan ja Ilmoittaudu mukaan >

Lataa tapahtuman ohjelma (PDF) >