fbpx

Tekniikan tohtori Katja Tähtinen on valittu Rakennustietosäätiön kestävän rakentamisen tutkimusjohtajaksi

Rakennustietosäätiön kestävän rakentamisen tutkimusjohtajana Katja Tähtisen tehtävänä on parantaa turvallisen, terveellisen ja ihmisten hyvinvointia tukevan rakennetun ympäristön toteutumisen edellytyksiä. Tähtinen myös edistää suomalaisen kiinteistö- ja rakentamisalan vihreää siirtymää kehittämällä nykyisiä ja luomalla uusia kestävään rakentamiseen liittyviä Rakennustiedon tietotuotteita ja palveluita.

”Koen, että tässä tehtävässä yhdistyy poikkeuksellisen hienosti tekniikka ja ihminen. Odotan, että tehtävän kautta voin olla edistämässä poikkitieteellisen tutkitun tiedon hyödyntämistä kiinteistö- ja rakentamisalan vihreän siirtymän ratkaisujen kehittämisessä”, kertoo Tähtinen. 

Terveellisyys ja turvallisuus voidaan ottaa huomioon teknisissä ratkaisuissa, mutta ihmisen hyvinvointiin vaikuttavat monet tekijät. Tämän huomioon ottaminen on Tähtisen mukaan entistä laajemmin kiinteistö- ja rakentamisalan kehittämisessä on yksi haastavimmista ja mielenkiintoisimmista tehtävistä.

Tähtinen on aiemmin toiminut tutkijana ja projektipäällikkönä poikkitieteellisissä tutkimus- ja kehittämishankkeissa Työterveyslaitoksella. Tähtisellä on monipuolinen työkokemus erityisesti korjausrakentamiseen, rakennusterveyteen, sisäympäristöihin ja tilojen käyttäjien kokemukseen liittyvistä tehtävistä. 

Tähtinen aloittaa tehtävässään 15.8.2021. 

Ohjekortti asuntoyhtiön korjaushankkeesta uusittu

Ohjekortissa RT 103368 Asuntoyhtiön korjaushanke käydään läpi asuntoyhtiön korjaushankkeen tyypilliset vaiheet lähtien korjaustarpeen toteamisesta ja päätyen korjaustyön vastaanottovaiheeseen. Ohjeessa esitetään hankkeen eri vaiheisiin liittyvät keskeiset toimet ja toimijat sekä käydään läpi asunto-osakeyhtiön korjaushankkeeseen liittyvää päätöksentekoa.

Korjaushankkeiden läpivienti ja onnistuminen vaatii usean osapuolen panosta ja monipuolista osaamista. Isännöitsijän, projektinjohtajan, suunnittelijoiden, urakoitsijoiden, asunto-osakeyhtiön hallituksen ja muiden korjaamiseen osallistuvien on tiedettävä hankkeen vaiheet sekä eri osapuolten tehtävät ja vastuut, jotta hanke onnistuu ja siinä saavutetaan asetetut tavoitteet.

Ohjekortissa esitetään asunto-osakeyhtiön korjaushankkeissa yleisimmän toteutusmallin eli kokonaisurakan periaatteellinen vaiheistus. Ohjetta voidaan soveltaa ja hyödyntää myös muiden kuin asunto-osakeyhtiömuotoisten kiinteistöjen korjaushankkeissa.

Ohjekortti on hyödyllinen isännöitsijöille, projektinjohtajille, urakoitsijoille, suunnittelijoille, asunto-osakeyhtiöiden hallituksille ja muille korjaushankkeisiin osallistuville. RT 103368 Asuntoyhtiön korjaushanke korvaa ohjekortin Asuntoyhtiön korjaushankkeen kulku (RT 18-11004, KH 90-00466 ja LVI 03-10460).