Työmaiden kierrätysaste uudelle tasolle Rakennustiedon Tuotetiedolla

Suomessa syntyy vuosittain noin 1,6 milj. tonnia rakennus- ja purkujätettä. Tästä vain puolet päätyy hyötykäyttöön ja meillä on vielä matkaa rakennus- ja purkujätteen 70 %:n kansalliseen hyödyntämisastetavoitteeseen. Osittain esteenä on ollut tiedon puute siitä, kuinka eri tuotteet kierrätetään. Tämän esteen Rakennustieto on poistanut juuri päättyneessä kehityshankkeessa. Hankkeen tulosten myötä Rakennustiedon Tuotetiedon palvelukokonaisuus tarjoaa nyt myös rakennustuotteiden ja niiden pakkausmateriaalien kierrätettävyystiedon kattavan muun tuotetiedon, esimerkiksi teknisten tuotetietojen ja hiilijalanjälkitiedon, rinnalla. Rakennustuotteiden kierrätettävyystieto on jokaisen ulottuvilla Tuotetiedon maksuttoman haun (haku.tuotetieto.fi) kautta.

Valtioneuvoston asetus jätteistä 978/2021 asettaa tavoitteeksi hyödyntää rakennus- ja purkujätteestä muutoin kuin energiana tai polttoaineena vähintään 70 painoprosenttia. Työmailla tavoitetta on kiritetty jo kymmenen vuoden ajan sisällyttämällä työmaan kierrätysaste osaksi työmaan tulospalkkiokriteereitä, mutta vasta noin 50-60 prosenttia rakennus- ja purkujätteestä on kyetty hyödyntämään materiaalina. Kuluttajatuotteista on helposti löydettävissä tieto tuotteen lajittelemiseksi, mutta rakennustuotteissa kierrätettävyystieto ei kulje tuotteen mukana. Rakennustieto lähti ratkaisemaan asiaa Skanskalta tulleen kehitysidean myötä. Nyt vajaan vuoden mittaisen ympäristöministeriön vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelmasta tuetun kehityshankkeen tulokset kirittävät rakennus- ja purkujätteen hyötykäytön lisäämistä. Hankkeessa kerättiin yli 40 000 tuotteelle tai pakkausmateriaalille tieto siitä, miten tuotteet ja materiaalit kierrätetään ja mihin jäteastiaan nämä tulee lajitella. Tämä kierrätettävyystieto löytyy nyt Tuotetiedosta.

Tuotetiedon haulla kuka tahansa voi hakea rakennustuotteiden ja niiden pakkausmateriaalien kierrätettävyystiedot. Tuotetiedon maksuton haku auttaa hakemaan, vertaamaan ja valitsemaan rakennustuotteita teknisillä ominaisuuksilla, hiilijalanjälkitiedolla ja nyt myös kierrätettävyystiedoilla. Työmailla, joilla on otettu käyttöön tuotetiedon hallintaa työmaalla tehostava Tuotetiedon hallintapalvelu, löytyy tuotteiden kierrätettävyystieto suoraan palvelusta.

’’Olemme saaneet rakennusliikkeistä paljon hyvää palautetta Tuotetiedon kehittymisestä’’, kertoo Tuotetiedon tiiminvetäjä Teemu Rantanen Rakennustiedosta. ’’Ensikokemusten perusteella Tuotetietomme kierrätettävyystiedolla on ollut heti myönteisiä vaikutuksia työmaiden kierrätysasteeseen. Kun työmailla on helposti saatavilla tieto esimerkiksi siitä, kuinka akustiikkalevy voidaankin erilliskerätä ja hyödyntää, ei sitä enää heitetä sekajätteeseen. Sanoisin, että tämä hanke kokonaisuutena on yksi tämän vuoden toimialamme ekoteoista.’’

‍Kehityshankkeessa hyödynnettiin myös Suomen Kiertovoima ry:n kansallista yhteishanketta, jossa Suomeen tuotiin pohjoismaissa yhtenäisesti käytössä olevat jätelajien piktogrammit. Tuotetieto-palvelussa käyttöönotetut jätelajien piktogrammit tulevat jatkossa näkymään eri puolilla Suomea käytössä olevissa jäteastioissa.

Rantanen haastaa koko rakennustuote- ja materiaaliteollisuuden ottamaan asiassa ryhtiliikkeen ja kuvaamaan omien tuotteiden kierrätysmahdollisuudet ja tuomaan tuotteiden kierrätettävyystiedon osaksi Tuotetiedon palvelukokonaisuutta. ’’Tavoitteenamme on, että rakennustuotteiden kierrättäminen on yhtä helppoa kuin maitopurkin kierrätys ja säästämme neitseellisiä raaka-aineita sekä pienennämme näillä toimenpiteillä toimialamme hiilijalanjälkeä.’’ Rakennustiedon Tuotetiedon tarjoamalla vakioidulla, digitaalisella ja rajapintojen kautta siirrettävällä tuotetiedolla vähennetään rakennushankkeissa ja kiinteistöjen ylläpidossa tuotetiedon manuaalista käsittelyä ja parannetaan koko rakentamis- ja kiinteistöalan tuottavuutta.

Lisätietoja:
Teemu Rantanen, tiimipäällikkö
Puh. 040 709 9917
teemu.rantanen@rakennustieto.fi

Lue lisää Tuotetiedosta >