Kysely rakennusosien uudelleenkäytön sisäilmanäkökulmista

Ilmastonmuutoksen ja ohjaavan säädännön seurauksena rakennusosien uudelleenkäyttöön on vahvasti kasvavaa kiinnostusta ja tarvetta, mutta uudelleenkäyttö ei ole vielä yleistä.

Rakennusosien uudelleenkäyttöön liittyen on käynnissä tutkimus- ja pilottihankkeita, ja uudelleenkäytön esteitä ja ajureita on tutkittu kansainvälisesti laajalti. KIRA-alan toimijoiden näkemyksiä ja halukkuutta rakennusosien uudelleenkäyttöön ja käytön reunaehtoja sisäilmanäkökulmasta ei kuitenkaan ole laajemmin selvitetty Suomessa.

Tällä AFRY:n ja RTS:n kyselyllä kartoitetaan rakentamisen asiantuntijoiden ja alan sidosryhmien näkemyksiä rakennusosien uudelleenkäytöstä painottuen sisäympäristönäkökulmiin. Kyselyn tuloksista julkaistaan artikkeli ja tuloksia hyödynnetään tutkimus- ja kehitystyössä. Kysely on osa UURAKET-hanketta (2023-2025), jossa kootaan ja tuotetaan sekä kehitetään tietoa rakennusosien uudelleenkäytöstä ja niiden kelpoisuuden osoittamisesta.

Kyselyyn voi vastata 4. joulukuuta saakka.

UURAKET-hanke

UURAKET-hankkeen päätoteuttaja on Rakennustietosäätiö RTS yhdessä Aalto-yliopiston, AFRY Buildings Finland Oy:n, A-insinöörien, Eurofins Expert Services Oy:n, Ideastructura Oy:n, Sitowise Oy:n, Työterveyslaitoksen ja Ytekki Oy:n kanssa.