fbpx
Kai Renholm Rakennustiedon tuotetiedon ja ympäristöliiketoiminnan liiketoimintajohtajaksi

Kai Renholm Rakennustiedon tuotetiedon ja ympäristöliiketoiminnan liiketoimintajohtajaksi

Kai Renholmilla on iso rooli Rakennustiedon ratkaisukeskeisten ja asiakaslähtöisten palveluiden tuottamisessa.

Renholmilla on vankka kokemus rakennusalalta, liiketoiminnan johtamisesta ja rakennustuoteteollisuudesta. Ennen Rakennustietoa Renholm työskenteli rakennustuoteteollisuuden palveluksessa Knauf Oy:llä teknisenä päällikkönä. Lisäksi hänellä on kokemusta ratkaisumyynnistä, teknisestä markkinoinnista, projektinjohtamisesta ja tuotehallinnasta niin Suomessa kuin pohjoismaisessa liiketoimintaympäristössä.

”Rakennustieto on tullut minulle työurallani tutuksi laadukasta ja kestävää rakentamista tukevan tiedon tuottajana. Nyt alan voimakkaan muutoksen aikana on Rakennustiedolla hyvät mahdollisuudet kehittyä asiakkailleen yhä tärkeämmäksi kumppaniksi rakentamisen laadun ja prosessien kehityksessä”, Renholm sanoo.

Renholmin mukaan hänen työssään tärkeintä on ratkaisukeskeisten palveluiden tuottaminen asiakkaiden tarpeiseen. ” Uskon, että Rakennustiedon osaavalla porukalla pystymme yhdessä asiakkaidemme ja sidoskumppaniemme kanssa tarjoamaan kiinteistö- ja rakentamisalalle parhaita ratkaisuja tiedonhallintaan ja ympäristövastuulliseen rakentamiseen.”

Renholm aloitti työssään 1.3.2021. Toivotamme Kain tervetulleeksi Rakennustietoon.