Maankäyttö- ja rakennuslaki tulkintoineen -verkkopalvelu avautuu 1.10.2019

Lisenssipohjainen verkkopalvelu, Maankäyttö- ja rakennuslaki tulkintoineen, avautuu Rakennustiedon RT tietoväylässä 1.10.2019. Se perustuu Maankäyttö- ja rakennuslaki -kirjan 5. painokseen, joka ilmestyi toukokuussa 2018. Lauri Jääskeläinen ja Susanna Wähä ovat päivittäneet sisällön kesäkuun 2019 tilanteeseen ja jatkavat edelleen päivitystyötä lain muuttuessa.

Maankäyttö- ja rakennuslaki tuli voimaan lähes 20 vuotta sitten ja on tänä aikana muuttunut enemmän kuin sitä edeltävä rakennuslaki 40 vuodessa: yli kaksi kolmasosaa lain pykälistä on muuttunut. Muutosvauhti on viime vuosina kiihtynyt entisestään; runsaassa vuodessa lakiin on tullut lukuisia muutoksia. Verkkopalvelussa maankäyttö- ja rakennuslain muutoksia on seurattu säädöskokoelmanumeroon 770/2019 (HE 269/2018) ja asetuksen muutokseen 518/2018 asti. Tavoitteena on pitää palvelun sisältö ajantasaisena jatkuvalla päivittämisellä.

Helppokäyttöisestä ja ajantasaisesta verkkopalvelusta löytyvät maankäyttö- ja rakennuslain sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen pykälät, niiden soveltamisohjeet ja keskeisimmät oikeustapaukset. Palveluun tuodaan tuoreeltaan muuttuneet laki- ja asetuspykälät asianmukaisin tulkinnoin sekä uusia oikeustapauksia. Palvelussa kerrotaan myös tulevista sisältömuutoksista kuten lakimuutoksia koskevista hallituksen esityksistä.

Lisätietoja: kustannusjohtaja Jukka Lyytinen 050 545 1937, jukka.lyytinen@rakennustieto.fi