fbpx

Rakennusala on avaintekijä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä

Rakennettu ympäristö aiheuttaa noin kolmanneksen Suomen kasvihuonekaasupäästöistä, joten sen päästöjen vähentämisellä on suuri merkitys ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Tekniikan tohtori Tarja Häkkinen ja arkkitehti Matti Kuittinen käsittelevät rakentamisen hiilijalanjäljen pienentämistä uutuuskirjassaan Kohti vähähiilistä rakentamista.  

Rakennusalalle tarvitaan uudenlaista osaamista suunnan kääntämiseksi kohti vähähiilisyyttä ja hiilineutraaliutta.

Kohti vähähiilistä rakentamista on suunnittelijoiden käsikirja, joka sisältää perustiedot rakennuksen vähähiilisyydestä, vähähiilisyyden arvioinnista ja huomioon ottamisesta suunnitteluhankkeen joka vaiheessa. Opas arvioi rakentamista päästöjen kannalta ja siinä esitellään elinkaariarviomenetelmän perusteet sekä elinkaariarviomenetelmän soveltaminen rakentamisen vähähiilisyyden arvioinnissa.

Kirjassa tuodaan erityisesti esiin vähähiilisen rakennuksen suunnittelun lähestymistapoja ja vaihtoehtoja. Lopussa pohditaan tulevaisuuden osaamistarpeita ja esitellään vähähiilisen rakentamisen positiivisia vaikutuksia. Kirja tarjoaa lisäksi tietoa ympäristömerkeistä, käyttöikäsuunnittelusta, kiertotaloudesta sekä energia- ja materiaalitehokkuudesta.

Rakentamisen päästöt aiheutuvat pääasiassa energian käytöstä elinkaaren eri vaiheissa. Uusissa energiatehokkaissa rakennuksissa materiaalien vaikutus hiilijalanjälkeen korostuu. Rakennuksen konseptin, koon ja tehokkuuden huolellinen harkinta johtaa vähähiiliseen lopputulokseen.

Ilmastoteot eivät kuitenkaan synny pelkästään keskittymällä vähentämään haittoja. Vaikka rakentaminen vaikuttaa haitallisesti ilmaston tilaan ja planeettamme resurssien käyttöön, sen prosesseja parantamalla voidaan saavuttaa merkittävämpiä edistysaskelia kuin monella muulla alalla. Tällainen lähestyminen auttaa muuttamaan rakennetun ympäristön roolin ongelmasta osaksi ratkaisua.

Tekniikan tohtori Tarja Häkkinen toimii kestävän rakentamisen konsulttina ja tekniikan tohtori, arkkitehti Matti Kuittinen professorina Aalto-yliopistossa sekä erityisasiantuntijana ympäristöministeriössä.

Kohti vähähiilistä rakentamista – Opas arviointiin ja suunnitteluun
Tekijät: Tarja Häkkinen, Matti Kuittinen
Kustantaja: Rakennustieto Oy
192 s. | 38 piirrosta ja valokuvaa | Koko 210 mm × 260 mm, pehmeät kannet | Ovh. 66 € (sis. alv.)

ISBN 978-952-267-344-2
ISBN 978-952-267-384-8 (e-kirja)

Lehdistökappaleet ja kuvat median käyttöön: Kristiina Bergholm, puh. 040-824 0765.

kristiina.bergholm@rakennustieto.fi