Uimahallihankkeen tilaajan ohje, suunnittelun tehtäväluettelot ja hanketyökalu julkaistu

Ohjekortti Uimahallit. Tilaajan ohje on laadittu tilaajille ja rakennuttajille uimahallihankkeiden valmisteluun ja toteutukseen liittyvien erityispiirteiden huomioon ottamiseksi. Ohjekortti soveltuu myös uimahallihankkeiden suunnittelijoille, urakoitsijoille ja valvojille. Ohjekortti soveltuu käytettäväksi uimahallien uudisrakentamis- ja perusparannushankkeissa sekä soveltuvin osin kylpylöiden rakennushankkeissa. RT 103270 Uimahallit. Tilaajan ohje Uimahallisuunnittelun tehtäväluetteloita käytetään suunnittelijan tehtävälaajuuden määrittelyssä, suunnittelukokonaisuuden hallinnassa sekä osana suunnittelun laadunvarmistusta. Tehtävät … Lue lisää

Rakennusala on avaintekijä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä

Rakennettu ympäristö aiheuttaa noin kolmanneksen Suomen kasvihuonekaasupäästöistä, joten sen päästöjen vähentämisellä on suuri merkitys ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Tekniikan tohtori Tarja Häkkinen ja arkkitehti Matti Kuittinen käsittelevät rakentamisen hiilijalanjäljen pienentämistä uutuuskirjassaan Kohti vähähiilistä rakentamista.   Rakennusalalle tarvitaan uudenlaista osaamista suunnan kääntämiseksi kohti vähähiilisyyttä ja hiilineutraaliutta. Kohti vähähiilistä rakentamista on suunnittelijoiden käsikirja, joka sisältää perustiedot rakennuksen vähähiilisyydestä, vähähiilisyyden … Lue lisää

Suorin tie hyvään rakennustapaan -webinaarisarja

Rakennustiedon tietoiskusarja Suorin tie hyvään rakennustapaan joka perjantai klo 9.30-10.15. Maksuttomissa tietoiskuissa käsitellään ajankohtaisia aiheita sekä Rakennustiedon uusia sisältöjä. Marras- ja joulukuun webinaareissa käsitellään talotekniikan laadunvarmistusta, pääsuunnittelijan tehtäviä ja vastuita, ilmastotietoista suunnittelua rakentamisessa sekä uusia elinkaari- ja PPP-asiakirjoja. Suorin tie hyvään rakennustapaan -webinaarisarja 27.11.2020 klo 9.30-10.15osa 5: Pääsuunnittelijan tehtävät ja vastuut – Pääsuunnittelun tehtäväluettelo -ohjekortti on … Lue lisää

Rakennustietosäätiön stipendit 2020

Rakennustietosäätiö RTS julistaa haettavaksi kolme stipendiä, á 8000 €, yhdyskuntasuunnittelua, yhdyskuntarakentamista, arkkitehtuuria, rakennustekniikkaa, talotekniikkaa tai kiinteistönhallintaa käsittelevien diplomitöiden tai amk-opinnäytetöiden tekemiseen. Stipendit on tarkoitettu myös tuotteistamisen ja palveluliiketoiminnan, e-liiketoiminnan sekä IT-alan opiskelijoille. Arvostamme monialaista ja poikkitieteellistä lähestymistapaa. Vuoden 2020 stipendivalinnoissa suositaan erityisesti töitä, jotka liittyvät seuraaviin aiheisiin: Asuntorakentamisen laatua koskevan kriteeristön luominenToimistojen tilaratkaisut, muuntojoustavuus ja … Lue lisää

Rakennustiedon verkkopalveluiden käyttömaksujen muutos 2021

Rakennustieto Oy korottaa verkkopalveluidensa käyttömaksuja 1,9 %. Korotus astuu voimaan Rakennustieto Oy:n verkkopalveluiden yleisten sopimusehtojen mukaisesti 1.1.2021. Korotus johtuu yleisestä kustannustason noususta sekä palvelun tuotantokustannusten noususta. Korotus koskee myös Rakennustieto Oy:n julkaisusopimuksia ja perustuu julkaisusopimuksen ehtoihin. Jos teillä on kysyttävää verkkopalveluiden maksuista tai Rakennustiedon palveluista yleensä, olettehan yhteydessä asiakaspalveluun. Rakennustiedon asiakaspalvelup. 029 309 3100, asiakaspalvelu@rakennustieto.fiavoinna … Lue lisää

Maarakennustyön urakkaohjelman malli päivitetty 10/2020

Päivityksessä on otettu huomioon esimerkiksi maankäyttö- ja rakennuslain sekä ympäristönsuojelulain muutoksia. Ohjekortissa annetaan ohjeita urakkaohjelman laatimiseksi ja esitetään kuvitteellisen hankkeen urakkaohjelman malli. Urakkaohjelma kirjoitetaan jokaisessa hankkeessa erikseen, ja mallissa erityisesti kursiivilla olevat kohdat voivat poiketa hankekohtaisesti. Urakkaohjelman malli on otettavissa käyttöön muokattavana word-tiedostona RT tietoväylän erillisestä linkistä tai Acrobat-ohjelmissa ohjekortin pdf-tiedostoon liitetystä tiedostosta. RT 103288 … Lue lisää

Arkkitehtisuunnittelun ja pääsuunnittelun tehtäväluettelot uusittu

Arkkitehtisuunnittelun tehtäväluettelo ARK18 sisältää tavanomaisessa rakennushankkeessa arkkitehtisuunnitteluun kuuluvat tehtävät ja tulosteet rakennushankkeen vaiheiden mukaisessa järjestyksessä. Tehtäväluetteloa käytetään arkkitehtisuunnittelutoimeksiannon sisällön määrittelyyn, suunnittelukokonaisuuden hallintaan ja osana suunnittelun laadunvarmistusta. RT 103253 Arkkitehtisuunnittelun tehtäväluettelo ARK18 Pääsuunnittelun tehtäväluettelo PS18 on tarkoitettu talonrakennusta koskevan pääsuunnittelun tehtävien ja laajuuden määrittelyyn. Tehtäväluetteloa käytetään pääsuunnittelutoimeksiannon sisällön määrittelyyn, suunnittelukokonaisuuden hallintaan ja osana suunnittelun laadunvarmistusta. Luetteloon … Lue lisää

Asuntosuunnittelun määräyksiä ja ohjeita koskeva ohjekortti päivitetty

RT 103260 Asuntosuunnittelu. Määräyksiä ja ohjeita -ohjekortissa esitetään koottuna asuintiloja ja asuntosuunnittelua koskevia määräyksiä ja ohjeita. Ohjekortti on tarkoitettu rakennushankkeeseen ryhtyvälle sekä rakennus- ja pääsuunnittelijalle. Ohjeet soveltuvat kaikkeen asuntosuunnitteluun ja -rakentamiseen asumispaikkakunnasta, asumismuodosta ja -väljyydestä riippumatta. RT 103260 Asuntosuunnittelu. Määräyksiä ja ohjeita